Eilen sain puhelun, jota en osannu odottaa. Koko kevään odotin juuri tällaista puhelua, mutta sitä ei kuulunut. Tämän päivän puhelun ydin oli "Hei, se ja se tässä. Olet hakenut meille töihin ja nyt minulla olisi tarjota sinulle kokopäivätyötä."
Paniikki. Olen asennoitunut viettämään kesäni köyhänä tehden paljon kesäopintoja. Näihin suunnitelmiin ei mahdu kokopäivätyö vaikka kuinka yrittäisi. Varsinkaan työ, joka on fyysisesti rankkaa.
Mitä tekee tässä vaiheessa köyhä ja tunnollinen opiskelija? No, hän pyytää hetken mietintä aikaa, soittaa äidille ja kiroaa omaa elämäänsä. Hän miettii ja miettii, laskee ja tutkii kalenteria. Ei, minun kesääni ei mahdu mitenkään päin 3 esseen kirjoittaminen, yhden ison projektin vetäminen sekä kokopäivätyö.
Köyhä opiskelija kieltäytyy itku kurkussa tarjotusta työstä.
Miten elämä voi heitellä ihimistä näin paljon? Kuka voi oikeasti olla niin tyhmä, että kieltäytyy kesätyöstä? Varsinkin kun työt ovat muutenkin kiven alla! Minä, minä todellakin voin olla niin tyhmä.
Aloitan syksyllä (toivottavasti) viimeisen vuoteni yliopistossa. Koko opiskeluaikanani olen ollut ilman töitä 6 kk. Töistä kieltäytyminen oli todella rankka kokemus. Pelkään edelleenkin tehneeni väärän ratkaisun. Monen mielestä olenkin tehnyt väärän ratkaisun. Oman jaksamiseni kannalta tein aivan oikean ratkaisun, vaikka se mieltäni vielä kaivertaakin.
Elämäntapamuutokseni yhtenä osana on kuunnella itseä ja tunnistaa omat rajat. Minun omat rajat menevät siinä, etten jaksa kesälläkään 12-18 tuntisia työ- ja opiskelupäiviä, joiden jälkeen pitäisi vielä harrastaa ja nauttia kesästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti