Odotan sitä päivää kun alan ottamaan kuvia jo salin puolella ja nimenomaan peilin kauttta. Kun se tapahtuu, ei varmasti ole kaukana sekään päivä kun julkistan kuvan naamani kera. Alunperin minun ei pitänyt laittaa tähän blogiin yhtä ainuttakaan kuvaa itsestäni, mutta niin vain tämä bloggaaminen vie mukanaan.
Onko tämä kuva minun tähän astisen elämäni säälittävyyden huipentuma? Ehei, kyllä minä osaan parempaakin säälittävyyttä, mutta jätetään se tämän blogin ulkopuolelle. Toistaiseksi.
Kaiken kaikkiaan oli todella hyvä jalka-olkapää treeni eilisiltana. Hieman enemmän saisi olla rankempaa pepulle, mutta muuten jalat oli kyllä kuin tulessa. Harmittavana puolena mainittakoon, että vanha vammani Osgood-Schlatter päätti ilmoittaa olemassa olostaan pitkästä aikaa. Ei oikein rustottumat tykänneet kyykyistä ja minä kun tykkäisin tehdä nimenomaan kyykkyjä.
Osgood-Schlatterin vuoksi minulta jäi kasvuiässä lähes kokonaan liikunta pois harrastuksistani, vaikka ennen tuota olin haaveillut suunnistajan urasta ihan tosissani. Kipeät sääriluun kyhmyt vähentävät hoitamattomana todella nopeasti liikunnan iloa, kun pelkkä niiaaminen sattuu aivan järkyttävästi. Lääkärit eivät aikoinaan tunnistaneet oireiden syytä, vaan myöhemmin eräs työterveyslääkäri osasi diagnosoida taudin. Liian myöhään kylläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti